|
Annikin Tähti ry kommentoi Annikin
korttelin myynnistä heinäkuussa 2007 hallinto-oikeuteen tehtyä
valitusta
|
| Annikin Tähti ry on syvästi pahoillaan
ja huolissaan siitä, että heinäkuussa 2007 Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen
jätettiin valitus Annikinkadun puutalokorttelin myynnistä. Valitus viivästytää
entisestäänkin arvokorttelin kipeästi tarvitseman peruskorjauksen
aloittamista.
Yhdistyksemme pelkää, että valituksesta aiheutuvan viivästyksen
aikana asukkaista tyhjennetyn korttelin kunto heikkenee entisestäänkin,
ja että tulevan peruskorjauksen kustannukset kasvavat. Vetoamme Tampereen
kaupunkiin, että se huolehtisi vielä omistamansa rakennushistoriallisesti
ainutlaatuisen korttelin tarvitsemista hätäkorjauksista ja tyhjilleen
jätetyn korttelin vartioinnista.
Haluamme korostaa sitä, että Annikin tähti ry:llä ja Annikin
puutalokorttelissa huhtikuuhun 2007 asti asuneilla, ja siellä mm. erilaisia
yleisö- ja kulttuuritapahtumia järjestäneillä, asukasaktiiveilla
ei ole mitään tekemistä hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen kanssa.
Annikin tähti ry ilmaisi heti Tampereen kaupunginhallituksen 16.4.2007
tekemän myyntipäätöksen jälkeen ilonsa ja tyytyväisyytensä
kaupungin tekemään päätökseen myydä kortteli Pirkanmaan
yhteisöasujien kokoamalle ostohankkeelle. Annikin Tähti ry pitää
Pirkanmaan yhteisöasujia korttelissa aloittamansa kulttuurisesti rikkaan
ja uudenlaista yhteisöllistä kaupunkikulttuuria luoneen työnsä
jatkajana. Lue Annikin Tähti ry:n kommentti
kaupungin myyntipäätöksestä.
|
|
|