|
Itse tehty juhla -
Annikin Tähtimusiikkifestivaali soi viimeistä kertaa
|
| Annikinkadun tunnelmallisenpuutalokorttelin
sisäpihalla järjestettävä Annikin Tähtimusiikkifestivaali
soi viime lauantaina kuudetta ja viimeistä kertaa. Tapahtuma tunnetaan ennen
kaikkea poikkeuksellisen ystävällisestä tunnelmastaan. Sen salaisuus
lienee paljolti siinä, että Tähtimusiikkifestivaali järjestetään
talkoovoimin.
Itse tehdystä tapahtumasta ollaan ylpeitä, ja yhdessä
tekemisen ilo paistaa läpi kaikesta. Jopa esiintyjät ovat paikalla ruokapalkalla.
Festivaalin aktiivisimmat puuhamiehet, taiteellinen vastaava Matti Säteri
sekä tuottaja Simo Ollila kertovat, että taiteellisen
linjan ydin on tarjota joka vuosi ainakin jotain hämmentävää
ja yllättävää sekä löytää oikeanhenkiset
esiintyjät.
– Jos joku innostuu tulemaan tänne, kun hänelle
kertoo, että tämä on yleisölle ilmainen tapahtuma, ja esiintyjät
ovat ruoka- ja sahtipalkalla, niin kyllä hänen voi silloin ajatella
olevan oikean henkinen. Ja tietenkin minun itseni täytyy pitää
esiintyjästä, nähdä siinä jotain innostavaa.
Tapahtuma sai alkunsa kuin itsestään. – Joskus istuttiin iltaa
tuossa pihalla, ja joku sai päähänsä, että jos pidettäisiin
pihajuhlat, Säteri kertoo. Järjestämiskulut olisi helposti voitu
kattaa vaikkapa euron pääsymaksulla, mutta Säterin mukaan ”rahan
pyytäminen siitä, että joku tulisi juhliin meidän pihalle”
on koko pihajuhla-idean vastaista. Nollabudjetti-festivaalin järjestäminen
muodosti myös mielenkiintoisen haasteen: – Halusimme kokeilla, mitä
kaikkea tänne saadaan puhumalla, Säteri sanoo pilke silmäkulmassaan.
Festivaali onkin vuosien varrella levittänyt ideaa siitä, että
tapahtumia voi järjestää hyvinkin pienillä resursseilla. –
Vasta viime kesänä, kun eräs tuttu Helsingissä järjesti
tällaiset vähän samantyyppiset juhlat, tajusin miten tämä
saattaa levitä. Se tuntui kyllä hienolta.
Puutalokortteli menee myyntiin
Kaikki Tähtimusiikkifestivaalin yhdeksän esiintyjää saivat
noin 2 000-päiseltä yleisöltä lämpimän vastaanoton.
Hindustanin pojat, Loviatar,Jahnukaiset, Aloha Junktion, jo viidettä kertaa
Tähtimusiikkifestivaalilla esiintynyt ”vakioesiintyjä” Ville
Leinonen, Imaginary Friend,
Joose Keskitalo yhtyeineen, Too Dumb to Die sekä Suurin Onni tarjosivat mieleenpainuvia,
mielenkiintoisia ja intensiivisiä konsertteja.
Menestyksestä huolimatta tämänvuotinen Annikin Tähtimusiikkifestivaali
oli myös viimeinen. Kaupungin omistama Annikinkadun puutalokortteli menee
syksyllä myyntiin ja sen jälkeen remonttiin. Jää nähtäväksi
jatkuuko puutalokorttelin nykyisenkaltainen, yhteisöllinen asumismuoto, vai
muuttuuko Annikinkadun viihtyisä sisäpiha yksityisalueeksi, jonne ympäröivän
Tammelan asukkailla ei enää ole asiaa.
Vaikka tulevaisuus huolettaakin monia Annikinkadulla asuvia, on Säteri
toiveikas: – Tiedän, että kun tällaisen on saanut järjestettyä
kerran, niin se onnistuu toistekin. Viimeinen Tähtimusiikkifestivaali oli
iloinen juhla. Voi vain toivoa Matti Säterin tavoin, että idea ottaa
tuulta alleen ja synnyttää Tampereellekin jotain uutta nyt ainakin toistaiseksi
väistyvän Tähtimusiikkifestivaalin tilalle.
Petri Kaikosuo
Tamperelainen 9.8.2006 |
|
|