kuva: Irmeli Jung
Saila Susiluoto (s. 1971) on helsinkiläinen runoilija, joka on neljällä ylistetyllä proosarunoa sisältävällä kokoelmallaan noussut nopeasti suomalaisen nykyrunouden eturiviin. Susiluodon esikoiskokoelma Siivekkäät ja hännäkkäät (2001) toi hänelle Kalevi Jäntin palkinnon. Suomi-palkinnon hän sai työstään vuonna 2005. Susiluodon viimeisin teos on vuonna 2007 julkaistu Missä leikki loppuu. Saila Susiluoto on Nuoren Voiman Liiton puheenjohtaja.
Miten haluaisit että sinut esitellään, kun olet astumassa 2009 Annikin Runofestivaalin esiintymislavalle? Mitkä kirjailijatiellesi oleelliset asiat haluaisit sinusta mainittavan?
En tiedä, ehkä siitä voisi aloittaa että olen kirjoittanut neljä kokoelmaa ja synnyttänyt neljä lasta, ja että lapsia ei luultavasti tule enempää, mutta kokoelmia toivottavasti.
Mikä on mielestäsi radikaaleinta, mitä olet tehnyt runoilijana/kirjailijana?
Ajattelen, että olisi turhaa kirjoittaa teos, joka ei sisältäisi jotain itselleni radikaalia kirjoituksessaan ja tekoprosessissaan. Radikaalilla taas ajattelen kapinaa, vierautta, rohkeutta, tuoreutta, uskoa siihen, että asioita voi tehdä toisin, ja toisia asioita, vapaata sydäntä tai uskoa siihen, että sellainen osa voi itsessä ja toisessa olla. Mutta mitä lähemmäs keski-ikä tulee, sitä enemmän tällainen/sellainen ajattelu on tietoisen valinnan ja taistelun tulos. En tiedä voiko väsyminen olla radikaalia, kenties myös se? Ehkä radikaalia oli myös se, että en jatkanut kirjoittamista nuorena, että aloitin uudelleen vasta vanhempana, että antoi itselleen luvan luopua, ja sitten antoi itselleen luvan aloittaa?
Omista kokoelmistani radikaalein on ”Missä leikki loppuu”, sekä sisältönsä että muotonsa takia, ja siksi, että se osittain leikkasi minut runoilijana irti aikaisemmista kokoelmistani ja niiden kielestä. ”Irti” tarkoittaa tietysti myös vapautta (tehdä mitä haluaa) mutta toisaalta myös sitä, että itsellä ei kirjoittajana ole enää samaa tukea tai tietä edessä – kuin seisoisi avaralla nummella eikä tietäisi minne mennä (koska voi mennä minne vaan), koska on niin halunnutkin.
Mitä haluaisit kertoa viime aikojen kirjallisista projekteistasi?
En mitään, minusta on tullut tässä asiassa hyvin taikauskoinen. Olen tietoisesti yrittänyt hyökätä sellaista vanhoillisuutta vastaan itsessäni ja uskomuksissani vain havaitakseni, että jos kerran mainostaa jotain ideaa, sen voi vielä toteuttaa, mutta seuraavalla kerralla se ei enää onnistu. Kyse on siis vähän kuin pelissä aloittelijan tuurista. Tai siitä, että runoa/kokoelmaa täytyy aina vähän hämätä, ja joskus onnistunut hämäys on voinut olla myös se, että on kertonut projektistaan etukäteen.