Heli Slunga (s. 1982) on Kiimingissä asuva runoilija. J.H. Erkon runokilpailussa vuonna 2007 palkittu Slunga julkaisi hyvän vastaanoton saaneen esikoisteoksensa Jumala ei soita enää tänne viime vuonna. Hänen toinen kokoelmansa Varjomadonna julkaistaan kesäkuussa.
Heli Slunga sanoo pyrkivänsä konstailemattomaan runoilmaisuun ja karttavansa kielipelejä. Lapista kotoisin olevaa Slungaa on pohjoisen mielenmaiseman verevänä kuvaajana verrattu niin Rosa Liksomiin kuin Timo K. Mukkaankin. Slunga on käsitellyt suorassa ja rajussakin lyriikassaan mm. naiseksi kasvamisen ja haaveiden särkymisen kipua, sekä seksuaaliseen heräämiseen ja perinteiseen naisen rooliin sovittautumiseen liittyviä ristiriitoja.
Miten haluaisit että sinut esitellään, kun olet astumassa 2009 Annikin Runofestivaalin esiintymislavalle? Mitkä kirjailijatiellesi oleelliset asiat haluaisit sinusta mainittavan?
Voitin J. H. Erkon runokilpailussa toisen sijan vuonna 2007. Esikoiseni Jumala ei soita enää tänne julkaistiin siitä yhdeksän kuukauden ”odotusajan” jälkeen, tammikuussa 2008. Seuraava teos Varjomadonna julkaistaan Oulun kirjamessuilla 13.6.
Mikä on mielestäsi radikaaleinta, mitä olet tehnyt runoilijana/kirjailijana?
Olen pysynyt änkyränä ja sinnikkäästi Pohjois-Suomen kotimetsässä, enkä ole lähtenyt havittelemaan naistenlehtisuosiota koketeeraamalla Helsingin kirjallisissa kissanristiäisissä tai yrittänyt tunkea kyynärpäätaktiikalla näkyville. Sellainen ei jaksa kiinnostaa minua. Olen mielelläni hieman primitiivinen ja vanhanaikainen selväsanaista, ymmärrettävää lyriikkaa kirjoittava tyyppi, jolla on taipumusta arktiseen hysteriaan.
Esikoisteoksessani kirjoitin suorasanaisesti siitä, millaista on kasvaa kotikylässäni Tervolassa naiseksi. Vaikka kaikki eivät pitäneet siitä, että leimasin kotikyläni paikaksi, jossa ”yksi lapsista menee todennäköisesti sillalta alas”, en aio alkaa kaunistellakaan tekstejäni miellyttämisen vuoksi.
Mitä haluaisit kertoa viime aikojen kirjallisista projekteistasi?
Tällä hetkellä viimeistelen kesäkuussa julkaistavaa kirjaani ja elän paniikinomaisia aikoja miettien sitä, tuleeko kirjalle yhtä hyvä vastaanotto kuin esikoiselle, vai murskataanko/hiljetäänkö se kuoliaaksi. Ei tässä oikein osaa nyt muuta ajatella. Jossain vaiheessa aion tosin kokeilla proosaakin.