Annikin Runofestivaali 2008

Mirkka Rekola
kuva: Elina Mikola
Kirsi Kunnas | Mirkka Rekola | Kari Aronpuro | Risto Ahti | Panu Tuomi | Maria Syvälä | Katariina Vuorinen | Seppo Järvinen | Jussi Rusko | Matti Huhta | J.K Ihalainen | Julkaisemattomat! | Videosalonki | Galleria | Media | Historia | Kiitokset | Linkit | Yhteystiedot

Mirkka Rekola

Mirkka Rekola (s. 1931) on yksi arvostetuimmista nykylyyrikoistamme. Hän on myös korkealle arvostettu esseisti ja aforistikko, ja hänet on palkittu useita kertoja elämäntyöstään mm. Valtion kirjallisuuspalkinnolla ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla. Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi hänet nimitettiin vuonna 2000. Kenties tinkimättömän ja monimerkityksellisen tyylinsä vuoksi suuri yleisö on vasta viime vuosina herännyt huomaaman hänen arvonsa eräänä aikamme huomattavimmista lyyrikoista. Kirjallisuuden tuntijoiden arvostama hän on ollut jo pitkään.

Mirkka Rekola julkaisi esikoisteoksena Vedessä palaa vuonna 1954. Hän on edelleen erittäin aktiivinen kirjoittaja; hänen kaksi viimeisintä runoteostaan ovat Valekuun reitti (2004) ja Vesi on maailman muisti (2007). Rekola tunnetaan loistavana esiintyjänä ja armoitettuna oman tuotantonsa tulkkina.

Miten haluaisit että sinut esitellään, kun olet nousemassa 2008 Annikin Runofestivaalin esiintymislavalle?

Tässä on nyt lyyrikko joka on kirjoittanut yli 50 vuotta, noin 26 teosta.

Jos kirjoittaisit runon Annikin puutalokorttelin satavuotisjuhlien kunniaksi, niin mitkä olisivat sen ensimmäiset sanat?

Annikin talon pihalla ylhäällä parvekkeella

minua kuunteli tarkkaavaisesti susikoira

Kertoisitko viime aikojen kirjallisista projekteistasi?

Minä tein pikkusen kirjan sanasadolle Esittävästä todellisuudesta. Ja sitten talvikirjan Vesi on maailman muisti, siinä on serkkuni ottamat kuvat ikkunoiden jääkukista joista innostuin. En saanut sitä Wsoylle, siitä sisuunnuin, Katharosille tarjosin, lahjakirjakustantamolle. Tulihan se sieltä sitten, kommellusten kautta.

Lisätietoa Rekolasta Linkit-sivulta

Sivun alkuun