


J. K. Ihalainen (s. 1957) on Tampereella syntynyt, maailmaa kiertänyt ja sittemmin Nokian Siuroon asettunut runoilija, kirjailija, kääntäjä, kirjanpainaja, kustantaja ja kosmopoliitti. Ihalainen on luotsannut tiukasti omaa linjaansa kulkenutta Palladium Kirjat kustantamoaan jo vuodesta 1980 lähtien. Ihalaista on kutsuttu totaalirunoilijaksi, viitaten hänen tapaansa paitsi kirjoittaa, niin myös kustantaa, painaa ja kulkukaupata itse teoksensa.
Vuodesta 1978 lähtien Ihalainen on julkaissut 33 runokirjaa. Lisäksi hän on kirjoittanut kymmenkunta tietoteosta sekä suomentanut mm. alkuperäisheimojen runoantologian Yön häntäluu (1998). Hänen valitut runonsa Eurooppalaisen kuolemankirja, julkaistiin vuonna 2004. Ihalaisen viimeisin runoteos on vuonna 2007 ilmestynyt Takaperinlukua.
J.K Ihalainen on toiminut alusta asti Annikin Runofestivaalin taiteellisena johtajana. Vaikka Ihalainen onkin jo vuosia esiintynyt aktiivisesti runoilijana ympäri Suomea, tänä vuonna hän vierailee Annikin Runofestivaalin lavalla ensimmäistä kertaa myös esiintyjänä.
Miten haluaisit että sinut esitellään, kun olet nousemassa 2008 Annikin Runofestivaalin esiintymislavalle?
Mies joka ei osannut sanoa ei.
Jos kirjoittaisit runon Annikin puutalokorttelin satavuotisjuhlien kunniaksi, niin mitkä olisivat sen ensimmäiset sanat?
Kun oikein ajattelen
niin en ymmärrä, miksi naapurit asuvat niin korkealla
Kertoisitko viime aikojen kirjallisista projekteistasi?
Rappibiisin sanoitus Asalle, kolmen kirjan toimitustyötä kustantamon puolella, ja haaveissa saada valmiiksi klovnikirja Lumotun teknikot ensi syksyyn mennessä...