|

Monitoimiorkesteri, joka on hätkähdyttänyt
performance-tyyppisellä esiintymisellään suomalaisessa
rock-musiikissa jo 80-luvulta lähtien.
Yhtye on konsertoinut eri puolilla Suomea, Pohjoismaita sekä
Yhdysvalloissa. Yhtyeen kotipaikka on Tampereen Telakka. Yhtyeen
muusikot ovat Hannu Raatikainen, Esko Varonen sekä
elokuvanäyttelijänäkin tunnettu Markku Peltola.
Motelli Skronkle on "hiljainen" akustinen
yhtye, joka sopii mainiosti Annikinkadun tunnelmaan ja
Runofestivaalin päättäjäksi. Skronlen tekstitys on lisäksi
runollista ja kokeilevaa, mikä lisää sisältöä heidän
teatraaliseen esiintymiseensä.
|